Oma motivaationi terapiatyöhön heräsi lukioikäisenä, kun luin lehdestä artikkelin musiikkiterapeutti Kimmo Lehtosesta. Lehtosen työ vaikutti houkuttelevalta ja kiinnostavalta. Olin koko nuoruuteni harrastanut musiikkia bändeissä soitellen ja lauluja tehden. Vaikka olen tehnyt päätyökseni sosiaalialan työtä, musiikilla on ollut iso rooli elämässäni myöhäisiässäkin. Minulla on ollut myös toinen ammattiura laulajana ja laulujen tekijänä sekä esiintyvänä artistina rinnakkain päivätyöni ohella.
Ajattelen, että musiikki puhuu omaa kieltänsä, joka koskettaa tunteita ja sen avulla on helpompi ilmaista asioita, joita on muuten vaikea rakentaa ymmärrettäviksi lauseiksi. Koen, että musiikki on luonut mieleeni oman pienoismaailmansa, jonka kautta minun on ollut helpompi ymmärtää itseäni. Musiikki on siis ollut minullekin terapiaa.
Ensimmäiset terapiaopintoni alkoivat Eurajoen kristillisessä opistossa vuonna 1993, jolloin kävin läpi musiikkiterapian perusopinnot. Kun valmistuin sosiaalikasvattajaksi Kaarinan sosiaalialan oppilaitoksesta 1996, oli opinnäytetyöni aiheena musiikkiterapia. Aloitin pian tämän jälkeen 27 vuotta kestäneen urani päihdetyössä Turun A-klinikalla. Jatkoin musiikkiterapian perusteiden opintoja päihdetyön ohella Sibelius-Akatemiassa vuonna 1997. Tämän jälkeen keskityin pitkään töihini, kunnes koin tarvetta opiskella lisää. Ennen psykoterapiaopintojani 2020-2024 valmistuin sosionomiksi vuonna 2018 Satakunnan ammattikorkeakoulusta, jossa vuosikurssimme erikoistui kuvataideterapeuttisen menetelmän käyttöön.
Ajattelen, että olen koko ammattiurani käyttänyt asiakkaiden kanssa musiikkia ja maalaamista jollain tapaa kommunikaation välineenä. Olemme tehneet yhdessä lauluja, kuunnelleet musiikkia, miettineet musiikin merkitystä eri elämän tilanteissa. Olemme usein myös pitäneet hauskaa yhdessä soittamalla. Samalla tavalla kuin omalla musiikkiurallani: musiikki on ollut rakentavaa sekoilua. Minusta musiikin ja kuvan tekeminen ja taiteen kokeminen on sallittua leikkiä. Kuvan ja musiikin kautta voi löytyä itsestä uusia puolia ja syntyy uusia yhteyksiä omaan mieleen, toisiin ihmisiin. Taidetta tekemällä tai kokemalla voi luovasti löytää uusia reittejä mielikuvitukseen. Ja taiteen herättämät kysymykset vievät kuitenkin keskusteltua herkästi syvällisiin ja vaikeisiin aiheisiin ja helpottavat niiden käsittelyä terapiassa.
Taideterapiasta voi olla konkreettista hyötyä ongelman ratkaisemisessa. Ajattelen että taiteen tekeminen on myös itsessään rentouttavaa kehollista tekemistä. Se voi antaa asiakkaille hyvää mieltä tyhjentävää vaihtelua eikä ole pelkkää tiedollista tekemistä. Se ei saa olla suorittamista – sitä koemme elämässä tarpeeksi muutenkin.
Voit lukea myös blogini Itsehoito-ohjeita rahapeliongelmaan, Miten pääsee psykoterapiaan?, Miten ratkaisukeskeinen psykoterapia toimii pitkäaikaisissa terapioissa? tai Videohaastattelussa keskustelua rahapeliriippuvuudesta.